Moottorin huolto

Moottori on peruskunnostettu noin viisi vuotta sitten. Moottorin kunnostus oli maksanut 22 000€. Ostohetkellä moottorissa piti olla vesivuoto, joka ennen ostoa paikallistettiin lämminvesivaraajan liitokseen. Letku ei ollut kiristynyt kunnolla. Klemmaria siirtämällä vuoto korjaantui.

Moottorina on BMW Marine D190.

Kun sisämoottoria käytetään kuivalla maalla, on jäähdytysvesi järjestettävä koneeseen normaalista poikkeavalla tavalla, koska ympäröivä meri puuttuu. Otin letkun irti pohjaläpiviennistä ja liitin sen palovesiletkuun. Palovesiletkusta vettä laittamalla huomasin että konehuoneeseen tulee tulva. Moottorin jäähdytysputkesta puuttui tulppa. Kesti hetken huomata mistä vesi tulee ja etsiä siihen sopiva tulppa. Alkuperäinen tulppakin löytyi jossain vaiheessa jostakin veneen laatikosta.

Moottori käynnistyi hyvin. Öljynpainemittari näytti, ettei öljynpainetta ole ja myös öljynpaineen varoitusvalo paloi. Moottoria ei uskaltanut käyttää pidempään, vaikka se sievästi kävikin. Mekaaninen mittari öljynpaineanturin tilalle kiinnittämällä selvisi, ettei öljynpainetta ole. Monenlaisen kokeilun ja öljynvaihdon ja taikinoinnin jälkeen jälkiasenteisen öljynjäähdyttimen tilalle laitettiin Volvon ohjaustehostimen hydraulipumppu. Pumppua porakoneella pyörittämällä ja samalla uutta öljyä letkuun juottamalla kuului lopulta samanlainen ääni kuin smoothien loppuessa lasista, kun sitä juodaan pillillä. Joku öljykanava oli tullut täyteen. Apuna käytettiin myös alipainepumppua. Sen jälkeen öljy on moottorissa kiertänyt. Käynnistyksen yhteydessä menee tosin pari sekuntia ennen kuin paine nousee normaaliksi. Paine myös laskee aavistuksen kun moottori on erittäin kuuma. Öljynä oli aiemmin käytetty Mobil Delvac 10W-30, mutta siirryin käyttämään Mobil Delvac 15W-40 öljyä, koska venettä käytetään vain kesällä ja 15W-40 muodostaa paremman voitelukalvon kuumassa moottorissa.

Volvon pumppu, jonka avulla öljyt saatiin kiertämään.
Öljyn lämmönvaihdin on korvattu erillisellä vaihtimella.

Laturi oli altistunut pahasti korroosiolle, eikä ollut pelastettavissa. Uusi laturi löytyi IKH:lta hintaan 150€. Kiinnikettä joutui hieman hiomaan kulmahiomakoneella, jotta laturi saatiin paikoilleen. Lataus on toiminut loistavasti. Kerran laturin hihnaa kiristettiin hieman kun se alkoi luistamaan.

Moottorin perushuoltoon kuului öljynvaihto kahdesti käyttäen puhdistusainetta, moottoriöljyn suodatin kahdesti, polttoaineen suodattimet (karkea ja hieno), ilmansuodatin, jäähdytinnesteen vaihto ja jäähdyttimen huuhtelu.

Monenlaista huoltotarviketta tuli hankittua.

Vaihdoin myös uuden vesipumpun siipipyörän. Tilasin myös siipipyöriä varalle, vaikka niitä tulikin myös veneen mukana. Merivesipumppu on Johnson Pump Ab, Sweden. F7B-9, 10-24127-1. Vesipumpun kansi oli kulunut urille, hioin sitä tasaisemmaksi, mutta lopulta päätin vain kääntää kannen, jolloin siitä tuli jälleen uutta vastaava.

Yritin hioa vesipumpun kannen urat pois, lopulta käänsin kannen.
Vesipumpun kansi.

Kesällä käytin myös moottorin lämmönvaihtimet irti ja pesin ne lipeällä (Natriumhydroksidi) jota löysin Bauhausista hintaan 8,4€/l. Tuotteen nimi on Viemäri rae.

Moottori toimi hyvin koko kesän. Ainoa murhe oli kun öljynlauhduttimen päädyn alle oli jäänyt klemmarin pääty. Öljyä vuoti siitä reilusti ja se kerkesi sotkea pilssin, ennen kuin lauhdutin saatiin kunnolla paikoilleen.

Edullista ja tehokasta pesuainetta.
Lämmönvaihtimien pesu.

Moottori ja koko pilssi olivat myös likaiset joten ne puhdistettiin myös.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Captcha loading...